Kuvia 2019

09.12.2019 Joulujuhla Kärrymiehessä. Paikalla yli 60 senioria ja osa vielä diakonia-avussa seurakunnalla.
09.12.2019 Joulujuhla Kärrymiehessä. Jorma esitelmöi "reestä!". Ali sai joulutervehdyksen. Arpapalkintoja oli runsaasti
09.12.2019 Joulujuhla Kärrymiehessä. Arvonnan suorittivat valvojaa Esko, arpojana Anna-Liisa ja lukijana Esko. Maarit säesti joululauluja. Tontut tanssivat ja Kaija teki "yhtäkkiä" naurishimmelin apukäsien avustuksella!
2.12.2019. Piispa Jorma Laulaja johdatteli ja osallistutti senioreita Suomen Itsenäisyyden arvoihin. Vpj. Anna-Liisa Granqvist johti tilaisuutta ja laulatti Maarit Rautasen säestyksellä isänmaallisia lauluja.
2.12.2019: Meeri Palmunen ja Seija Vähämäki kertoivat omakohtaisia kokemuksia talvisodan ajoilta. Sanan antia ja myös ruumiillista. Emännät olivat laittaneet kahvin lomaan itsenäisyysaiheisia leivonnaisia ja leipäjuustoa. Kiitos!
18.11.2019. Syyskous. Matti Piitulainen johti kokousta esimerkillisen jämäkästi. Tehtiin valinnat ja annettiin yhdistykselle suunta vuodelle 2020. Onnea tuleva puheenjohtajamme v. 2020 Anna-Liisa Granqvist.
28.10.2019: Hengelliset laulut. Vpj. Anna-Liisa Granqvist johdatteli Seniorit hengellisten laulujen maailmaan. Yhteislauluja säesti ja esilauloi Maarit Rautanen. Myös Sakari Ketola esitti yhden laulun.
14.10.2019: Kuusi kuvaa Kaija Ala-Risku.
14.10.2019: Kaija kertoi elämänkaarestaan Hämeestä Etelä-Pohjanmaalle. Välillä hän heittäytyi jopa runolliseksi muistellessaan ystäviään navetasta.
14.10.2019: Koti Hämeessä.
14.10.2019: Kaija on istunut monissa päättävissä pöydissä.
7.10.2019: Sirkat sirittävät Panu Ollikkala. Panu kertoi värikkäästi sirkkojen kasvatuksesta ja sen haasteista.
30.9.2019: Alijan Danish. Valoisa afganistanilainen Ali kertoi elämästään sotaisessa Afganistanissa. Miten pääsi aikoinaan Suomeen ja miten puhuu nyt lähes virheetöntä Suomea ja kuutta muutakin kieltä. Lahjakas lähihoitajaopiskelija. Pj. Esko kiittää luennoitsijaa
23.9.2019 Hunurinjärvellä enontekiöläisen veistämässä upeassa päätalossa.
23.9.2019 Hunurinjärvellä Kauhavalla. Alhaalla omistaja/tekijä.
23.9.2019 Maisemaa ko. "teko"järveltä
23.9.2019 Vanhalla Karhunmäen kansanopistolla keittolounaalla arvontoineen.
16.9.2019: Maija Pulli: Sienitietoutta
16.9.2019: Maija Pulli: Sienitietoutta näytteiden kera.
4.9.2019. Helsinki ja iloinen joukko Oodin "rappusilla"
4.9.2019. Eduskunnassa oppaan johtamalla kierrolla
4.9.2019. Paula Risikko tarjosi valtiovallan kahvit ja kertoi Eduskuntatalosta ja päivän politiikan aiheista. Kiitoksena kropsua ja hilloa sekä Paulalle että avustajalle Iisakki Anttilalle. Iso Kiitos.
2.9.2019 Liikenneopettaja ja hanuritaiteilija Janne Uusitalo. Tässä tunnelmoidaan iloksemme Paul Norrbackin "Varisevat lehdet"-kappaletta.
2.9.2019 Liikenneopettaja ja hanuritaiteilija Janne Uusitalo. Janne opetti hyviä käytänteitä liikenteessä ja hauskuutti esitystään monilla kaskuilla. Lopuksi Puh.johtajamme Esko antoi hänelle "pyyhkeitä".
6.5.2019: 20 "urhoollista" lenkkeilijää seniorikävelyllä (yksi ottaa kuvaa).
6.5.2019: Seniorit kävelyllä Pekka rautasen ikuistamana. Kaikki 20 mukana!
15.4.2019 "Noin kuusi kuvaa" - Jorma Laulaja. Saimme jälleen kuulla ja nähdä tarinoita erinomaisen puhujan ja elämänkokemusta omaavan piispan elämästä.
15.4.2019 "Noin kuusi kuvaa" - Jorma Laulaja. Muutama vuosi on vierähtänyt näiden kuvien välissä.
15.4.2019 "Noin kuusi kuvaa" - Jorma Laulaja. Lukuisia kontakteja Kurikan, Lapuan ja Rooman kautta aina Thunder Bayhin saakka.
8.4.2019: Kansanedustajaehdokas Kurikan Jalasjärveltä, Aku Autio, esittäytyi ja kertoi ansiokkaasti omista vaaliteemoistaan. Kansallisten Seniorien hallituksen edustaja Margit Sasi toi terveisiä valtakunnan huipulta. Antoisat keskustelut molempien esiintyjien teemoista ja lopuksi pienet kotiinviemiset kiitoksenamme.
31.3.2019:Eduskuntavaalikehdokkaat puhemies Paula Risikko ja Toni Viljanmaa vierailivat senioreiden vieraana. Hienot alustukset ja vilkas keskustelu toivat osallistujille tietoa ja vahvistusta kokoomuksen arvoista ja tavoitteista. Suuri KIITOS!
31.3.2019: Alustuksen jälkeen kotiin viemisiksi hiukan lämmintä pullaa ja juotavaa. Luovuttajina Raija Asiala ja pj. Esko Kohtanen.
18.3.2019. "Noin kuusi kuvaa"- Pertti Niemelä. Hän kertoi kuvin ja sanoin omasta elämästään ja sen kohokohdista
18.3.2019. "Noin kuusi kuvaa"- Pertti Niemelä. Maa on tarvinnut aina kyntäjäänsä.
18.3.2019. "Noin kuusi kuvaa"- Pertti Niemelä. Ruk kurssi 153 "Hurtti Ukko" ja kunniamiekka nro 168.
11.3.2019. Ihanat keittiöemännämme Raija T. Anttila, Anna-Liisa Leinonen ja Liisa Saarinen tarjosivat kahvia ja maukasta purtavaa. Iso KIITOS jälleen kerran!
11.3.2019: Raili Lamberg ja Raija Asiala veivät meidät ajankohtaisiin aiheisiin. Raili alusti viime viikon tapahtumista. Yksi oli Sote ja hallitus, toinen Naistenpäivä eli virallisesti ”Yhdistyneiden kansakuntien naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivä”. Sitten tietokilpailu presidenttiemme puolisoista, jota syvensi lisäksi vpj. Anna-Liisa
4.3.2019: Kevätkokous, jossa puhetta johti varmaan tyyliin Aarre Asiala. Samoin Matti Piitulainen siht.evp. esitteli toimintakertomuksen. Tilinpidon esitteli tilinpäätöken tehnyt Yrjö Ojala ja rahastonhoitaja Jouko Hellanmaa. Kaikki voivat olla tyytyväisiä vuoden toimintaan. Yhteensä 3297 kohtaamista!
18.2.2019: Vietimme hiljaisen hetken kunniapuheenjohtajamme Pekka Tammelinin muistolle. Samassa tilaisuudessa seniorit muistelivat hetkiä Pekan elämän varrelta.
18.2.2019. Liikunnanopettaja Arto Mäkipelto kertoi aiheesta "koulun uusia tuulia". Ennen mielenkiintoista ja ilmeikästä esitystä rehtori evp. Heikki Nokso-Koivisto muisteli aikaa peruskoulun alusta aina 1990 luvun alkuun.
11.2.2019: "Noin kuusi kuvaa" - Veli Sillanpää. Silloin Kauhajokikin oli koripallossa "paperia"!
11.2.2019. "Noin kuusi kuvaa" - Veli Sillanpää. Veli perehdytti seniorit omaan elämäänsä mielenkiintoisella esitelmällä.
11.2.2019. "Noin kuusi kuvaa" - Veli Sillanpää. Tästä hetkestä kehkeytyi monta tarinaa, joita saimme kuulla esitelmässä.
26.1.2019: "Noin kuusi kuvaa" - Aarre Asiala. Aarre aloitti sarjan "noin kuusi kuvaa" ja ns. "nosti riman korkealle!" Aarre kertoi elämästään perheensä, urheilun, opetuksen ja harrastustoiminnan kautta. Mielenkiintoinen esitys!
26.1.2019: "Noin kuusi kuvaa" - Aarre Asiala. Tässä Aarre hyppää voittoon Iso-Britannia - Suomi maaottelussa
26.1.2019: "Noin kuusi kuvaa" - Aarre Asiala. DDR ja tasa-arvo. Aarre ykkönen.
26.1.2019: "Noin kuusi kuvaa" - Aarre Asiala. Rotary ja Aarre ovat yhtä!
12.1.2019: Vaasan Kaupunginteatteri ja Carmen. Bussilasti senioreita sai nauttia esityksistä.
7.1.2019. Uusi pj. Esko Kohtanen toivotti seniorit uuden vuoden 2019 toimintaan ja vpj. Anna-Liisa Granqvist lausui sen kunniaksi runon.
7.1.2019. Kultahääpari Helena ja Yrjö Ojala tarjosi aluksi kakkukahvit. Yrjö kertoi, miten elämä on heitä kuljettanut Äijön ja Mietaan kylistä maailmalla ja miten liitto on kestänyt ja vahvistunut vuosien varrella. Mielenkiintoisen kertomuksen jälkeen Helena valotti pakinan muodossa millaista se elämä oli ennen. Onnia vaan kultahääparille. Huom! Hääkuva vasemmalla (eivät oo palio muuttunu)!
21.1.2019. Sihteeri evp. Matti ilmoitti, että päivän alustaja on estynyt (siirretään myöhempään ajankohtaan) ja on muuta täyteohjelmaa. Mm. pj. Esko lausui koskettavan runon ja järjestettiin arvonta ja laulettiin "muistin virkistykseksi".
14.1.2019: Kynttilätilaisuus, missä muisteltiin vuonna 2018 poisnukkuneita jäseniämme. Pastori Marja Palo piti muistopuheen. Vpj. Anna-Liisa Granqvist sytytti muistokynttilän ja Kaija Ala-Risku sekä puheenjohtajamme Esko Kohtanen lausuivat kaksi koskettavaa runoa. Moni jäsenistä muisteli edesmenneitä.
21.1.2019. Kotisivuvastaava Pertti Niemelä esitteli jäsenistölle Kurikan Kansallisten Seniorien kotisivuja ja esimerkin voimin Kilta jäsenrekisteriä.